44. VGC Räyskälä 2016

VGC-Rally 2016 Räyskälässä

Oldtimer Finland ry.n hallituksen keskuudessa on jo useamman vuoden ajan pohdittu mahdollisuutta järjestää VGC-rally toisen kerran täällä Suomessa. Ensimmäisen kerran se oli järjestetty vuonna 2003 Jämijärvellä Padasjoen lentokerhon toimiessa järjestelyvastaavana.

Meidän tositoimiin ryhtymistämme hidasti kuitenkin se, että pienenä kerhona epäilimme resurssiemme riittävyyttä näinkin mittavaan tapahtumaan.

Jokunen vuosi sitten ehdotti kerhomme jäsen Pentti Saaristo puheenjohtajallemme, että kaupataan rallyn pääjärjestäjän vastuu Räyskälään meidän kerhomme toimiessa apulaisjärjestäjänä. Pena selvitteli tällaista mahdollisuutta SUIOn tuolloisen toimitusjohtaja Sakari Kuosmasen kanssa, joka innostui asiasta.

Keskustelujemme perusteella teki Sakari Kuosmanen vuonna 2013 hakemuksen Englannissa toimivan pääkerhon The Vintage Glider Club Ldt.n hallitukselle  VGC-Rallyn saamisesta Räyskälään vuonna 2014. VGC.n  hallitus oli kuitenkin jo luvannut rallyn tuoksi vuodeksi Tanskaan, joten meille tarjottiin rallyn järjestämistä vuonna 2016. Koska pohjoismaahan ei haluttu myöntää rallya kahtena peräkkäisenä vuotena, ei meille haluttu antaa rallyä tuoksi välivuodeksi 2015, jolloin se järjestettiin sitten Hollannissa.

Kuosmanen oli tällä välin ”ulkoistettu” tehtävästään ja SUIOn sekä Räyskälä-säätiön väliaikaiseksi vetäjäksi tuli Antti Jouppi. Jouppi jatkoi jo aloitetun asian valmistelua ja sitoutui rallyn järjestämiseen Räyskälässä, mikäli se meille myönnetään. Rallyä edeltävä viikon mittainen Rendevouz-tapahtuma ehdotettiin järjestettäväksi Oripäässä.

Edellä mainittujen vaiheitten jälkeen rallyn järjestämisvastuu vuodelle 2016 myönnettiin Räyskälä-Säätiölle. Rallyn ajankohdaksi päätettiin 24.7-4.8.2016. Rallyä edeltävä Rendezvouz järjestettiin 18.7.-23.7.2016.

Rallyn käytännön järjestelyjä varten nimettiin syksyllä 2015  järjestelytoimikunta, jonka puheenhohtajaksi tuli Vesa Airaksinen, varapuheejohtajaksi Antti  Jouppi, sihteeriksi Mari Heikkilä ja jäseniksi Oldtimer Finlandin hallituksen jäsenet vahvistettuna Jyrki Viitasaarella. Lisäksi järjestelytoimikunnalla oli apuna muita asiantuntijoita joitain asiaryhmiä valmistelemassa.

Ennakkoon odotimme, että voisimme saada tänne Suomeen – itämeren väärälle puolelle  – noin 60 pilottia. Tämä ennakkoarviomme perustui Jämin rallystä saatuihin kokemuksiin. Osallistujamäärän osalta emme päässeet ihan tavoitteeseemme.  Rallyssä oli noin 50 pilottia ja sitä edeltävässä Rendezvousissa parisenkymmentä. Paria pilottia lukuun ottamatta olivat kaikki pilotit ulkomaisia.

Oletetun vierasmäärän perusteella arvioimme järjestelyporukaan tapahtuma-aikana tarvittavan Räyskälässä parikymmentä henkilöä. Tuo järjestelyporukan kokoon haaliminen osoittautui aika haastavaksi. Ensin yritimme saada väkeä OF.n jäsenille suunnatulla ilmoittautumispyynnöllä. Tuolla tavalla ei tullut yhtään vapaaehtoista. Seuraavassa vaiheessa aloitimme puhelinkutsutalkoot, jolla keinolla saimme houkuteltua reilun kymmenen OF.n jäsentä. Räyskälän palkollisista ja vapaaehtoisista saatiin koottua toinen vajaan kymmenen henkilön ryhmä, joten puuhaväen kokonaisvahvuus rallyn aikana oli parisenkymmentä henkilöä. Mari Heikkilä  hankki itsensä lisäksi toimistoon kaksi hyvin kielitaitoista naishenkilöä, jotka hoitivatkin vieraitten vastaanottamisen ja opastustehtävät, sekä laskutukset erittäin mallikkaasti.

Me muut hoidimme hangaaritoiminnot, koneiden roudaamiset lentopaikalle lentotoiminnan alkaessa, sekä palautukset lähtöpaikalle lennon päätyttyä, avustukset lentoon lähtiessä, lanka-auton ajamisen ynnä muut lukuisat lentotoiminnan avustustehtävät. Vaikka meitä muodollisesti oli näissä tehtävissä yhteensä lähes kaksikymmentä, eivät  kuitenkaan läheskään kaikki olleet paikalla koko aikaa – joku oli pari päivää, toinen kolme jne. Vain puolen tusinaa henkilöä oli paikalla koko ajan. Tästä johtuen homma alkoi aika ajoin haukotuttaa. Onneksemme saimme kuitenkin kaikki vietyä läpi kunnialla, eikä mitään nk. mokia päässyt tapahtumaan.

Koneita saatettiin ilmaan puolet tapahtuma-ajasta Selänpään vintturilla ja toisen puolen Hyvinkään vintturilla. Leko-hinauksista huolehtivat molemmat Räyskälä-säätiön hinauskoneet.

Avainasemassa ilmailutapahtuman onnistumiselle on tietenkin säätilanne. Onneksemme tämän tapahtuman ajaksi sattui ehkä koko kesän paras parin viikon mittainen yhtäjaksoinen poutajakso. Toki tuohon kahteen viikkoon mahtui pari-kolme sateistakin päivää, mutta koko kesän säätila huomioiden sää suosi mainiosti sekä Räyskälän, että Oripään tapahtumaa.

Varsinaisen lentotoiminnan lisäksi sisälsi Räyskälän rally perinteiset VGC-rallyn oheisohjelmat:

avajaiset, kansallisen illan, kansainvälisen illan ja päättäjäiset.

Avajaiset saatiin hyvästä säästä johtuen järjestettyä Räyskälän kentän lipputankoaukiolla. Avajaisia juhlisti Pekka Hännisen PIK-lento, jolla hän toi lippuaukiolle Suomen lipun, jonka VGC.n puheenjohtaja Jan Forster veti yhdessä tapahtuman puheenjohtaja Vesa Airaksisen kanssa salkoon. Lipun noston  jälkeen pidettiin tavaksi puheet, sekä soitettiin perinteiseen tapaan rally avatuksi.

Hyvän sään ansiosta saatiin lähes koko tapahtuma-aika käytettyä lentotoimintaan.

Sateesta johtuen tuli vain muutamia luppoaikoja. Luppoaikojen käyttöön opastettiin vieraille läheisyydessä olevia nähtävyyksiä, joita monet ilmeisesti käyttivätkin. Useat vieraamme kertoivat myös viipyvänsä Suomessa hieman pitempäänkin tutustuen maahamme laajemminkin. Jokunen kertoi käyvänsä samalla reissulla myös Lapissa. Muutama vieras oli tiedustellut Mari Heikkilältä Räyskälän lentopaikan mahdollisuuksista myöhempään yksityisvierailuun. Mari oli tietenkin selvittänyt lentopaikan mahdollisuudet ja toivottanut tervetulleiksi.

Tapahtuman päättäjäiset järjestettiin hyvin vapaamuotoisesti majoitusalueen grillipaikalla. Koska sää silloinkin oli hyvä, viihtyivät vieraat paikalla mainiosti. Erityisesti Eurooppalaiset vieraat arvostavat Suomen pitkiä valoisia kesäiltoja ja Räyskälän männikössä sellaisen kokeminen on varmaankin heille jotain eksoottista. Tietenkin halukkaille oli tarjolla joka ilta myös Suomalainen sauna uintimahdollisuuksineen, jota myös monet vieraat käyttivät hyväksi.

Päättäjäisten aikana ja muutenkin saatiin tietenkin myös palautetta, joka oli vain positiivista. Uskomme tuon positiivinen palautteen olleen vilpitöntä ja voimme todeta onnistuneemme rallyn järjestelyissä hyvin.

Pekka haastattelussa

Slingsby Skylark 4

Slingsby Skylark 4

Peter Ockerista
palkintojenjaossa.

John Popika Englannista ja Klaus Fey Saksasta.

Andrew Jarwis lähdössä lennolle

Andrew Jarwis lähdössä lennolle

Lilly-Annemarie
Grundbacher sulavalinjaisessa Neukom Elfe S4A koneessaan.

Pekka on juuri laskeutunut
Suomen lipun kanssa avajaisseremoniassa.

VGC;n puheenjohtaja Jan Forster,

Räyskälän porukan Bocian.

Nicholas (Nick) Newton.

 J

ohan van Dijk vaimoineen

Walther Hoekstra

Teksti                                             Kuvat

Esko Heikkinen                              Göran Bruun